Naisen kosinta
Miksipäs nainen ei voisi kosia?
Ystävättäreni odotti ja odotti miehen kosintaa. He olivat olleet yhdessä pitkään, asuneet yhdessä jo vuosia. Yhteinen lapsikin alkoi jo oppia puhumaan eikä kosintaa kuulunut. Tilanteesta turhautuneena ystäväni päätti ottaa ohjat käsiinsä ja kosia miestä kovin romanttisella tavalla.
Mies suostui, hän ei ollut vain kuvitellut sen olevan ystävälleni mitenkään merkityksellistä vaikka tämä oli jopa ottanut asian puheeksi ja vihjaillut siihen suuntaan erinäisiä kertoja. Vihjailu ei ollut kyllin tehokasta, joten kosinta oli viisainta suorittaa sitten itse ettei se jää kokonaan kokematta.
Nyt he ovat onnellisesti naimisissa jo toista vuotta mutta tämä kosinta on heidän lempitarinansa, jota kerrotaan aina uudestaan.
He kehottivat että testaa tästä. Rohkaisin mieleni ja tutustuin linkkiin, se olikin ihan yhtä hauska juttu kuin tämä kosiminen.
Saunassa rentoutumassa
Saunominen on mainio tapa vähän rentoutua ja päästä kunnolla irti arjen stressistä. Varsinkin jos ehtii kunnolla saunomaan parin tunnin verran ihan omassa saunassa ilman, että tarvitsee koko ajan vilkuilla kelloa. Kyllä tietenkin jo tunnin saunavuorossa pääsee ihan mukavasti karistamaan viikon kuonat pois.
Saunaillan jälkeen tulee useasti vähän pelattua pelejä. Se on mahtavaa, että pelaaminen vie niin mukanaan, että siinä ei ehdi oikein miettiä paljon muuta. Voi vain keskittyä peliin. Olen löytänyt hyviä bonuksia peliin täältä: http://www.no-deposit-bonus-casinot.com . Näillä bonuksilla pääsee pelaamaan ihan ilmaiseksi ja sehän vasta on tosi hyvä juttu. Olen voittanut näillä ilmaisilla eduilla jonkun verran rahaa ja se on myös mainio tilaisuus vähän treenata omia taitojaan kasinolla.
Lomasuunnitelmia ilman budjettiongelmia
Kesälomat lähestyvät pikku hiljaa ja kaverien kanssa mietittiinkin tänään, reissataanko taas yhdessä jonnekin. Yleensä lomasuunnitelmia on rajoittanut erityisesti vaatimaton budjetti, mutta tänä vuonna tuo ongelma on minun osaltani hoidettu jo nettisivun http://www.ilmaiskierrokset.org avulla kuntoon. Sivu avaa nimittäin ovet muutamaan mukavaan kasinoon, joista yhdessä ehdinkin jo tienata kesälomarahat.
Parina viime vuonna olen aina reissannut kaverien kanssa viikoksi jonnekin. Viime vuonna matkakohteena oli Barcelona, toissa vuonna Meksiko ja sitä ennen mm. Marokko ja Praha. Tänä vuonna kuitenkin kaikilla muilla tuntuu kukkaro olevan kohtuu tyhjä, joten tuskin saamme viikon mittaista matkaa kasaan. Ehkäpä sentään pieni viikonloppureissu onnistuu. Vielä on kuitenkin aikaa suunnitella ja mitä aiemmin varaukset tehdään, sitä halvemmalla reissuun tietysti päästään. Mukava kuitenkin, että itse voi kerrankin suunnitella reissua rauhassa ilman huolta siitä, mihin rahat riittävät.
Vuoteenomana
Pelaaminen on ollut minulle sairauslomalla todella hyvä piristyskeino. Koska jouduin olemaan lähes kuukauden kotona, enkä voinut juurikaan liikkua, oli vähän sellainen olo että järki lähtee. Kannettava tietokone oli pelastus, kirjoittelin kavereideni kanssa sosiaalisissa medioissa, kirjoittelin myös foorumeille ja blogeja. Vaikka nyt pahoin pelkään että juttuni kävit tylsääkin tylsemmiksi kun minulla ei juuri ollut virikkeitä yksin kotosalla. Katselin minä elokuvia, uutisia ja luin kirjoja, joten kyllä niistä jutun juurta irtosi. Toki moni aihe tuntui jo loppuun kalutulta kunnes löysin pelit.
Liityin eräälle nettikasinolle aivan tylsistyneenä, kirjat ja elokuvat maistuivat puulta ja tietysti arkipäivänä ihmiset olivat töissä ja koulussa joten juttukavereitakin oli vähän. Sain aloitusbonuksia ja pelailin niillä innoissani. Tutustu vaikka tässä osoitteessa: http://www.aloitusbonus.com aloitusbonuksiin, joita uusille pelaajille tarjotaan.
Mitä tehdä kun vaan sataa?
Mitä voi tehdä vaikkapa sateisena kesänä? Miten estää se kiukun tunne, kun kauan odotettu kesä onkin pettymys? Sitä pitää vaan oppia suhtatutumaan. Eihän nämä Suomen ilmat niin kovin hääppösiä ole. Varsinkin etelässä ei joskus ole kunnon talvea eikä kunnon kesää, vaan toinen toistaan ikävämpiä ja harmaita päiviä. Kun oikein ikävät ilmat vainoavat, itse pelaan pelejä ja teen urheilun vetoja. Pelien ja vetojen tekeminen vie huomion pois ulkoilmasta ja sittenhän ei ole kukaan surkuttelemassa, että miksi uhraan aikaani moiseen humpuukuun. Betsafe vedonlyönti bonuskoodi -eduilla saan usein pelin mukavasti käyntiin ja pääsen kiinni voitoista. Olen jo sen verran kehittynyt pelaaja ja veikkaaja, että voittoja osuu kohdalle melko usein. Ihan mukavaa, että on tällainen harrastus, josta on iloa säällä kuin säällä.
Nettipelaamiskokeilu
Jokeripokerilla aurinkoon!
Vihdoin tapahtuu jotain! Varasin kaverin kanssa matkan Thaimaahan! Olen aina halunnut päästä sinne, mutta koskaan ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai varsinkaan rahaa. Aamulla kuitenkin pelasin taas kasinopelejä netissä ja aiemmin sivun www.jokeripokeri-pelikone.com kautta löytämäni kasino toi tosiaan lisää lompakontäytettä. Niinpä lentovaraus on nyt plakkarissa, enää kaverin pitää saada työpaikallaan lomat hyväksytyksi ja 10 päivää auringon alla odottavat!
Matkasuunnitelmakin on jo alustavasti kasassa. Lennot on Helsingistä Bangkokiin, Bangkokista jatketaan heti seuraavana päivänä pohjoisen vihreisiin ja rauhallisiin Chiang Maihin ja Chiang Raihin, sitten sieltä Bangkokin kautta Koh Phanganin täydenkuunjuhliin ja takaisin Bangkokiin vielä ostostelemaan pariksi päiväksi. +30 astetta ja jokapäiväinen auringonpaiste odottavat! Ihanaa ruokaa ja halpaa juomaa! Paljon biletystä ja valkohiekkaisia rantoja! Kunhan kaveri saa vain ne lomat sovittua..
Kiitollinen sateesta
Mummoni
Tykkääköhän jonkun muun mummo yhtä paljon nettipelaamisesta? Uskon, että minun mummoni on siinä suhteessa ainutlaatuinen, etten ole hänen kaltaiseensa eläkeläisnaiseen ehkä koskaan elämässäni tavannut. Mummo on pirteä, hänellä on ystäviä ja hän harrastaa paljon. Menee ja tulee. Mutta aivan viime aikoina hän on alkanut istua huomattavan paljon tietokoneella… Huomasin hänen vierailleen sivulla www.free-spin-casino-bonukset.com, ja kysyin mummolta, mitä tämä oikein meinaa – tietääkö hän, mihin on itseään laittamassa, ja ettei vain rahojaan hukkaisi… Mummo nauroi minulle päin naamaa! Sanoi, että tyttö hyvä – millä vuosituhannella sinä oikein elät! Tunsin silloin itseni miljoona vuotta vanhemmaksi kuin mummo… Onneksi olemme nyt kaikki selvillä tästä harrastuksesta – tiedämme, mitä nettipelaaminen oikein on, ja että se sopii hyvin teräväpäiselle ja meitä fiksummalle isoäidillekin!
opiskelijaelämää
Eilen sattui eräs koominen juttu! Olen yliopistolla, ja käyn usein luennoilla. Ne ovat toisinaan hyvinkin kuivia, mutta paikalla on pakko istua, jottei mitään menisi ohi. Tentissä kun saattaa tarvita kaikkea luennoilla läpikäytyä. No, istuin siinä ystäväni vieressä, ja kuvittelin hänen tekevän muistiinpanoja tietokoneelleen suoraan, niin kuin monet opiskelijoista tekevät. Kävikin ilmi, että hän oli pelannut koko ajan netissä! Huomasin, että hän oli sivulla www.eurogrand-casino-kokemuksia.com, ja pelasi ahkerasti koko luennon ajan, aina loppuun saakka! Asia oli minusta huvittava siksi, että yleensä yliopistossa opiskelijoista ajatellaan, että he ovat jo "viisaita" ja vastuullisia, ja ovat aina tiivisti läsnä opetuksessa. Toisaalta opiskelijatkin kaipaavat välillä hauskuutta elämäänsä! Tämä lienee oikeutettua, vaikka opiskelijoita olemmekin, joten toivottavasti myös professorit suovat tämän ilon meille!